Nyt on Nina saanut kovan kilpailijan Sirpa Selänteestä! IS uutisoi (jos viihdwohjelman kohdalla voi käyttää sitä sanaa) tulevasta Yökylässä Maria Veitola -ohjelmasta, ote jutusta:


Sirpa kiihtyy silminnähden puhuessaan sukupuolirooleista. Selänteiden perheessä on ollut hyvin selkeä jako kotitöistä ja lastenhoidosta. Sirpa on hoitanut lapset, kodin ja arjen pyörittämisen Teemun ollessa pelireissuilla.

– Siinä vaiheessa, kun lähdetään perustamaan perhettä, on idioottimaista olettaa, että tasapaino miehen ja naisen välillä kotitöissä säilyisi. Se ei ole missään olosuhteissa mahdollista, Sirpa painottaa ohjelmassa.

– Nainen on se, joka kantaa raskauden, kantaa lasta, ja jonka on pakko jäädä hoitamaan lasta kotiin. Se on äidin vaisto.

Teemu kuuntelee mietteliäänä vaimoaan ja huomauttaa, että myös isä voi jäädä kotiin hoitamaan lasta.

– Voi se olla toisinpäinkin. On niitä isiä, jotka jäävät kotiin ja vaimo menee töihin, Teemu sanoo.
(En olisi uskonut Teemua näin moderniksi, toim. huom.)

Sirpa torppaa ajatuksen täysin.

– Mun mielestä lapset tarvitsee äidin, joka on oikeasti kotona. Äiti on lapsille kaikista tärkein, emo. Kun lapset tulevat vanhemmiksi, niin on isäkin tärkeä. Ja sitten naiset haluavat tasa-arvoa. Ne haluavat olla kuin miehiä. Olkaa sitten kuten miehiä, älkää tehkö lapsia.
(Minä tunnen monta miestä jotka ovat tehneet lapsia, toim. huom.) Olen ihan hemmetin vanhanaikainen, Sirpa tulistuu.

– Jos haluat olla työelämässä, niin älä tee lapsia. Paina duunia niska limassa ja bisnestapaamisissa. Who cares! Jos teet lapsia, niin ole äiti.


Lähde: http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000005078752.html Boldaukset ja välihuomautukset minun.

Jään mielenkiinnolla odottamaan Pilvil... eiku.