"Lunta saa tuiskuttaa" tuntuu olevan Pilvilinnassa suosittu lausahdus.

Talvisesta otsikosta huolimatta Ninan mielenkiinto kohdistui joulunaluspäivinä 2009 ilmastonmuutosasioihin ja liikenneturvallisuuteen. Kirjoitus on julkaistu Ilta=Sanomien Suorat sanat -blogissa 21.12.2009.

Lunta saa tuiskuttaa

Että pitikin käydä näin. Yhteisymmärrystä ei saatu aikaan oikeastaan mistään, vaikka niin tärkeällä asialla oltiin! Juuri kun kansakuntien päämiehet ja -naiset ministeriesikuntineen olivat suuressa globaalisessa ilmastohypessään “aktivistien” katutaisteluetujoukkojen kera kokoontuneet oikein joukolla Kööpenhaminaan – ja vielä aiheuttamastaan hiilijalanjäljestä piittaamatta – iski takatalvi.

Kiinalaiset taputtivat käsiään itseensä tyytyväisinä. Maailmantalouden ykkösveturi lupasi vähiten ja sai eniten. Harmi, että päätöksiä lähdettiin tekemään ilmiselvästi väärennettyjen “tutkimustietojen” perusteella. Käyrät ja käppyrät ylösalaisin käännetteyinä! “Huipputiedekin” kun on täynnä oletuksia ja ennusteita, joissa on paljon epävarmuustekijöitä. Hyvä fiilis ei aina vie oikeaan maaliin. Pieni jääkausi taitaa sittenkin antaa taas periksi, ihmisestä riippumatta, ja talvet taas itse asiassa kylmenevät. Ilmastonmuutos, tuo maapallon historian keskeisin tekijä, vaikuttaa mennen tullen.

Siispä Luonto pääsi sanomaan painavan oman viimeisen sanansa kokouksen pääteemasta: ilmaston lämpeneminen. Euroopan niemelle leivisi Aasian tundralta ja napaseudulta kylmää enemmän kuin aikoihin. Lunta tuli seuduille, joissa sitä ei ole ollut ainakaan miesmuistiin. Pohjois-Amerikkakin kärmisteli lumen kourissa. Ei silti preerioilla ja Kalliovuorilla on totuttu monimetrisiin kinoksiin. Yhdysvaltojen Kongressin edessä kulki tv-uutiskuvan mukaan murtomaahiihtolatu! Oi aikoja, ilmoja.

Monen perheen unelma Valkoisesta Joulusta taitaa toteutua. Hyvä niin. Pyhäiltana kotiinpäin (niitä Joulupukin juttuja) edetessä sai havaita sen, miten helposti edellisen talven autoiluopetukset ovat monelta unohtuneet. Jos niitä taitoja koskaan oli todella sisäistetykään.

Teiden pääongelmat ovat ratin ja penkin välissä. Etenkin kaikkivoipien nuorten aikuisten joukossa on paljon liikenteen mustia aukkoja. Raskaamman liikenteenkin puikoissa on liian monta nuorta urosta, joiden elämänkokemus ja ajotaito mahtuvat kevyesti tulitikkuaskiin ja meno on sen mukaista. Edessä olevan puskuriin vain kiinni; aikataulu painaa ja tyttöystävä odottaa. Mitä suurempi menopeli, sitä kovempaa sillä voi pöllyttää lunta edessä “matelevien” päälle. Raja odottaa, siis ei kun hanaa, idän kuningattaret ja kuninkaat kai tuumaavat toisista välittämättä ja piittaamatta. Liian monen joulumatka päättyi lopullisesti jo ennen jouluaattoa turhaan hosumiseen.

Ne epsit ja absit eivät korvaa järjen käyttöä. Onneksi meidän kuskilla sattui olemaan riittävästi ajokokemusta niin maanteiltä kuin rallipoluilta taastusi ainakin parin miljoonan kilometrin edestä! Maltti tuki taitoa. Toivottavasti kaikki tekin pääsette jouluksi onnellisesti kotiin tai perille sinne, missä sitä aiottekin sen viettää.

Myös Timo loihe kirjoittamaan samasta aiheesta omassa Seiskan blogissaan 10.12.2010:

LUNTA SAA TUISKUTTAA

Meille hieman vanhemmille ikäluokillle kunnon talvikelit ovat riemastus. Nuoremmalle pikkukenkä- ja lököpöksyporukalle taistelut luonnonvoimien keskellä taas saattavat olla tuskaa ja pelkkää siperiaa. Otan osaa.

Säähän yhdistää meitä. Se on globaali, yhteinen kokemus. Algoorilaiset (USA:n ex-varapresidentti 1993-2001 ja presidenttiehdokas 2000) ilmaston “lämpenemiseen” palavasti uskovat ja muut ilmastohuijauksen pauloihin joutuneet jaksavat tuijottaa muutoskäppyröihinsä. Nurin tai väärinpäin. Sanoivat he mitä tahansa, me erimieliset elämme olemassaolevan sään keskellä.

Liikuttavin ennustajatapaus on nykyinen Suomen Ilmatieteen laitoksen nokkamies, joka jaksaa todistaa totisena ilmastonlämpenemisen puolesta. Totta, niinkin aina välillä käy. Välillä sataa ja välillä paistaa. Välillä kylmenee ja välillä lämpenee. Römpän äijän kanssa laitos on ihan samoilla linjoilla! Ehkäpä viherhysteria tässä pakkasten ja helteiden lomassa vähän tasoittuu. Ajan kanssa.

Kuten hyvä ystäväni, tunnettu emeritusprofessori taannoin totesi meillä Pilvilinnan mäelläkin, “maapallon historia on yhtä ilmastonmuutosten historiaa”. Nyt vain tuntuu olevan tällä Euraasian niemellä vallalla ns. Siperia–vaihe; kesät ovat lämpimiä ja talvet – no ainakin Luojan kiitos – taas lumisia. Välillä on jääkausia, välillä hellekausia. Välillä Lapissa on Välimeren ilmasto, välillä ei.
Tuulet tulevat idästä. Kesällä ne tuovat venäläisten metsäpalosavut samaan rahaan. Talvisin arojen pakkaset.

Omassa muistissani on hyvin mm. talvi 1956, jolloin Helsingissä etenkin yleislakon aikana olivat todella hanget korkeat nietokset. Nyt ei ole (vielä?) lumenluontilakkoa, mutta silti lumikasat häviävät vasta kevätauringon myötä. Ennen lumet hävisivät talarien lapioilla aamukahdeksaan mennessä, nyt eivät edes konevoimalla. Hikoilu ulkona kiinnosta ei metroseksikästä, saleilla kyllä.

Mitenkähän nykyajan säätietävät olisivat aikoinaan ennakoineet syyt Saharan syntyyn. Kun metsät hakataan ja suot kuivataan, häviävät ilmastonmuutoksia hidastavat ja tasoittavat tekijät. Nekin ovat osa sitä Luojan suurta suunnitelmaa, jolle me emme sittenkään voi mitään. Vaikka kuinka pähkäilisimme ja käppyröitämme kääntelisimme. Kulttuureja ja pyramideja nousee ja häviää – ilmastonmuutosten mukana – vuosituhannesta toiseen.

Kaikille hankien keskellä tarpoville loppuvuodesta 2010 toivotan laulun sanoin ...“Kylmä puhuri seiniin tuiskii, meille lämmin tuli kuiskii. Niin kauan kuin luonain oot, lunta saa, lunta saa tuiskuttaa.” Let It Snow. Let It Snow, Let It Snow!”

Ja samanniminen laulukin löytyy Timon joululevyltä. Mutta kuka on tuo Timon vieressä vierellä tanssahteleva ukko - Frank Pappako?