Pilvilinnan patteristo tykittää jälleen. Ilmeisesti siellä luullaan, että sotapropagandan aika ei vielä ole ohi. huhuu, haloo, me ollaan 2000-luvulla jo!
 
Epäkorrekti tapa sanoa ja toimia tiukassa paikassa vaatii paljon kanttia.
 
Ai se, että jossain yhdentekevässä nettiblogissa ihmisiä nimitellään esim. bilenartuiksi, tai että tungetaan sotaharjoituksiin yllättäen ja pyytämättä?
 
Kun kaikki ovat eri mieltä, ei ole helppoa uskaltaa olla eri mieltä “kaikkien muiden” kanssa.
 
Kun kaikki, siis KAIKKI, ovat eri mieltä, kannattaa ehkä miettiä että onko se oma oikeinväärinajattelu ihan aiheellista, vai onko se vaan katkeran miehen uhoa...
 
Yleinen mielipide on nykyisellä sähköisellä mielipiteen ilmaisun kaudella pelokkaan eläimen kaltainen. Klik-klik. Se ryntäilee kuin sopulilauma suuntaan tai toiseen. Päätä vailla, kanan lailla.
 
Pelokkaita eläimiä taitaa olla lähinnä siellä Pilvilinnan onnelassa. Hyi, noi on eri mieltä ja vielä onnellisempia kuin minä. Pää poikki.

Nykydemokratioissa johtotehtäviä hoitaville tilanne on vaikea.
 
Niin on. Kaikenmaailman timoteeaamikkoset aukovat päätään vaikkeivät tiedä mistään mitään. Ei käy kateeks.
 
Potkut uhkaavat pienmmistäkin muotovirheistä ja tehtävät voivat jäädä yhteen kauteen alta aikayksikön tai häkki heiltahtaa. Maailma on “paukkuherkkä”. Mitään tekemättömyydestä on tullut hyve, kaiken varomisesta etu. Riskien ottaminen on syntiä pahimmasta päästä. Vastuuta kannattaa välttää. On parempi mennä tiukan paikan tullen kauas siitä. Siitä vastuusta.
 
Muotovirheistä eli väärinkäytöksistä kuuluu lain mukaan joutua vastuuseen. Ne lakipykälät on tehty ihan syystä. Kumma että se laki pätee Mikkosen mielestä joissain asioissa, joissain taas ei.

TV-emäntä Oprahilla on amerikkalaisyleisölleen tarjottavana mielenkiintoisia keskusteluvieraita tällä viikolla. Ensin edesmennen popin kuninkaan Michael Jacksonin äiti ja lapset sekä heti perään presidentti George W. Bush Jr.:n haastattelu. Kaksi kautta, kahdeksanv vuotta läntistä suurvaltaa johtaneen Bushin muistelmakirja päätösten perusteista (“Decision Points”) julkistetaan USA:ssa 9.11.2010.
 
How interesting...

Kannattaa nyt, jos haluaa hieman laajentaa horisonttiaan, miettiä asioita vähän elokuvaohjaaja Michael Mooren kaltaisten, tai kotoisen suomalaisen valtamedian, nenää pitemmälle.
 
Kannattaa nyt, jos haluaa hieman laajentaa horisonttiaan, miettiä asioita vähän sensaatiolehtibloggaaja Timo. T.A. Mikkosen kaltaisten, tai kotoisen suomalaisen paskamedian, nenää pidemmälle. You know what I mean.

Mitä te tekisitte maan johtajana, jos vihamielinen taho olisi juuri surmannut iskullaan 3000 täysin syytöntä omassa maassanne. Olisitte kovin huolestunut. Istuisitte kypärä päässä maanalaisessa suojassa? Perustaisitte komitean? Päättäisitte tarjota ituteetä iskijöille ja itkisitte lohduttomasti julkisuudessa? Kun ennen seuraavaa iskua “tarttis tehrä jotakin”, tekö vetoaisitte muutaman kiinnijääneen konnan edessä heitä “kertomaan heti kaikki”, vai miten te kaivaisitte tiedon tulevasta iskusta? Kun sitten seuraavakin isku tappaisi 3000 tai enemmän lisää, levittelisitte sitten eduskunnassanne käsiänne, kun “meitä sitovat niin monet allekirjoittamamme kansainväliset lait”. “Meillä kun ei ole mahdollisuuksia puolustautua!”
 
Miettisin ensimmäiseksi, mikä omassa ulkopolitiikassa on kussut niin pahasti, että joku ylipäätään haluaa hyökätä kimppuun (jos 11-09 oli ylipäätäänkään ulkopuolelta tullut provokaatio). Montako vihollista on esim. Suomella? Ruotsilla (Suomea ei nyt lasketa :D )? Brasilialla? Mosambikilla? Montako vihollista on Ranskalla tai iso-Britannialla? Saksalla? Japanilla?

“On käytävä vuoropuhelua vihollisen kanssa”. Ja – kat!
 
On tapettava kaikki viholliset. Ja -kat!

Marraskuussa 71 vuotta kävi suomalaisille hyvin pahasti. Meitä vastaan hyökättiin raa´asti. Etukäteen ja pyytämättä. Armoa tuntematta, antamatta ja meidät syylliseksi lavastaen. Maalta, mereltä ja ilmasta. Suomessa oli silti onneksi voimaa, uskallusta ja uskoa. Kiitos sen, hyökkääjän voitonmarssia ei pidetty Helsingissä joulukuun puolivälissä 1939 eikä myöhemminkään.
 
Saatiinhan se talvisota taas mukaan.

Niin epäkorrektia kun onkin sanoa julkisesti Suomessa: Onneksi USA:n 43. presidentti ei menettänyt hermojaan 11.9.2001 terroristihyökkäyksen edessä.
 
Jos taatarainen on nähnyt oikeaa videokuvaa George W:sta hänen kuultuaan WTC-iskuista kouluvierailun aikana, niin niistä voi päätellä että George W. ei todellakaan ollut ollenkaan tilanteen tasalla. Anteeksi nyt vaan, mutta sehän meni aivan sekaisin. Hänhän tuijotti tyhjyyteen lasten lukiessa hänelle lukukirjaa, ja arvatenkin mietti että mitähän ihmettä on tapahtunut. Minä en ainakaan usko, että tsootsdabeljuulla oli asioiden käänteistä mitään tolkkua.
 
Hänellä oli edessään vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Oli pakko saada tietoja. Kuulusteltava hinnalla millä hyvänsä. Ennakkotieto sodassa on valtaa ja se säästää omien verta. Eloonjäämisessä ei ole muita vaihtoehtoja. Sota ei ole koskaan noudata “rauhan ajan sääntöjä”. Se ei ole siivoa. Se ei ole päivänkakkarahommaa vaan kamppailua elämästä verissä päin. Sota on aina pahuksen epäkorretkia ja epäreilua.
 
Ja kiduttaminen on oikea tapa saada tietoja? Etenkin kun valtaosalla pidätetyistä ja kaltoinkohdelluista ei ollut mitään tekemistä minkään liikkeen kanssa. Kunhan sattuivat olemaan mestoilla väärään aikaan. Tindelle sota on yhtä suurta miehekästä seikkailua tyyliin hyvät vastaan pahat, kun ei ole koskaan joutunut sitä itse kokemaan. Tosielämässä voi sanoa vain: "Three sides on every story: yours, mine, and the truth."
 
Lukekaa historiaa, jos ette tiedä tai usko.
 
Katso Tie Guantanamoon, jollet usko.