Joulukuu on jo puolessa välissä, ja vaihteeksi saadaan taas toiston toistoa. Nina kirjoitti Suorat sanat -blogissaan 15.12.2009 jouluisesti väkivallasta. Kirjoitus on julkaistu alunperin Ilta=Sanomissa.

Turpiin vaan

Viime päivinä on mätetty päin näköä oikein urakalla. Meillä ja muualla. Niin Italiassa, Englannissa kuin Suomessa. Koulukiusaamiset ja kouluampumiset ovat saaneet rinnalleen uuden, kovan mediajulkisivun Koulupahointelyt. Sakilla hivutuksesta on tullut oikein massaviihdettä. Viikin massahivutus, jossa suuri joukko katseli kun yhtä pahoinpideltiin, ei ollut satunnainen ilmiö. Samanlaisia rinkejä on ollut koulujen pihoilla kautta aikojen. Uutta linjaa edustaa se, että nyt pyydetään paikalle ns. ulkopuoliset pahoinpitelijät ja että kysymys ei ole katupoikien vaan tyttöjen väkivallasta.

Opettajat, koulu- ja koko opetushallinto ovat sormi suussa. Hei, meillähän on korkeat pisa-lukemat ja kivakoulu-järjestelmä. Eihän näin pitänyt olla tai käydä!

Nyt eivät toisiansa yritä tyrmätä vain tien tai kaupungin eri puolilla asuvat syntyperäiset suomalaiset. Vastakkain ovat täysin eri maailmat ja kulttuurit, joita yritetään sulauttaa toisiinsa – vastoin kaikkien osapuolien tahtoa ja kykyä. Suuret koulut ovat kuin tikittävä aikapommi. Kaikki yhteiskunnalliset ristiriidat kärjistyvät. Suurimpia typeryksiä ovat ne tahot, viralliset tai epäviralliset, jotka kieltävät näin ristiriitojen olemassaolon.

Toisin kuin vielä joku aika sitten luultiin, sitä julkisesti vakuutellen, alle 15 vuotiaat ryyppäävät ja käyttävät tupakkatuotteita enemmän ja säännöllisemmin kuin aikaisemmin. Puolet nuorista ”huvittelee” enemmän kuin kerran kuussa tai viikossa vetämällä päänsä ja suonensa täyteen ties mitä.

Mistä tämä väkivalta- ja viihtymiskulttuuri on kotoisin? Vanhemmilta. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Liian moni äiti ja isä, muusta väestä puhumattakaan, on päihderiippuvaisia. Odotetaan vain suu kuivana, että tulisi nyt jo se hetki, kun voi avata pullon korkin. Lapset on pienestä pitäen ulkoistettu lähipiiristä tarhoihin ja kaduille pois häiritsemästä stressaantuneita vanhempiaan, joiden raskas työ vaatii raskaat huvit. Mistä muusta he saavat ryyppäämis-yms. esimerkin kuin kotoaan, vanhemmiltaan. Ammattiurheilun johtotähdet kaatavat alkoholia onnensa hetkinä ainakin päälleen, jos ei aina kurkusta alas. Suomalainen onni on jumissa viinaan ja huumeisiin enemmän kuin koskaan.

Ei siis ihme, että pihatappeluja ja myöhemmin lynkkauksia tulee esille yhä enemmän. Porvoossakin, ei vain Lontoossa, hörhöjen puukot viuhuvat yössä. Sekopäät lyövät kaikkea ja kaikkia eteen sattuvaa.

Pahinta on se, että korkeimmalta päätöksentekotasolta puuttuu yhä enemmä elämänkokemus. Opetus-, oikeus- , ympäristö- ja ties mitkä ministerit ovat pahasti keskenkasvuisia. Hallituksen vähät ”miehet” yrittävät vain parhaansa vältellä joutumasta julkiseen vastuuseen yhä pahenevasta yhteiskuntajärjestyksen järkkymisestä ja rapautumisesta. Tarhattu, laitostettu ja lopulta hylätty sukupolvi voi yhä huonommin. Vastuussa olevat yrittävät epätoivon vimmalla kääntää katseensa pois todellisuudesta hokien tuttua mantraa: ”Valtaosalla nuorista on asiat hyvin”. Vaan kuinka kauan?

Meillä on seuraavan vuosikymmenen puoliväliin mennessä ensimmäiset kunnon levottomuudet, joissa pääkaupunkiseudulla ei vain polteta pilveä, vaan autoja, kauppoja, taloja ja omaisuutta. Se, mitä on tapahtunut läntisissä suurkaupungeissä, tapahtuu myös meillä. Eikä siinä auta pisasijoitukset eivätkä kivakoulujen kimppakiva. Viharikokset ovat tulleet jäädäkseen.