Molemmat Mikkoset iskevät uusimmissa tuotoksissaan jälleen naispoliitikkoihin. Ajankohtaisena hyökkäyksen kohteena on tietenkin Mari Kiviniemi (kesk), jonka kotelomekostakin molemmat muistavat mainita. Kyseinen kotelomekko lienee yksi niistä valtakunnan kipupisteistä, joista keskustelemista rouva Mikkonen edellisessä blogikirjoituksessaan peräänkuulutti.

Nais-Mikkonen on muutenkin ansiokkaasti bloginsa olemassaoloaikana antanut naisten kuulla kunniansa. Leijonanosa naisista haluaa mm. häpäistä entisen puolisonsa, kärsii piikakompleksista sekä syyttää miehiä kaikesta pahasta maailmassa. Naiset ovat myös huumorintajuttomia. Niin joo, ja työssäkäyvä äiti on kaiken pahan alku ja juuri, varsinainen arkkipaholainen. Ja jos nainen sattuu olemaan johtavassa tai näkyvässä asemassa, hänessä on melkein pakko olla jotain vikaa. Vian vakavuusastekin vaihtelee puoluekannan mukaan. 

Hyvä että joku kuitenkin aina ymmärtää. Vaikka monet meistä ovatkin vähemmän perillä mistään, kuten huippu-urheilusta, johon pätevöidytään lukemalla The Aviomiehen harjoituspäiväkirjoja.

Ukko-Mikkosella taas jo pelkät otsikot kertovat paljon: Vaatteet ja aatteet, Prinsessa Madeleine takaviistoon?, Halosen loppukiri, Uutisvuoto akkavaltaan, Neropatit ja blondit ...

Mistä tämä naisviha oikein kumpuaa? Kulkeeko se geeneissä, onko se opittua vai suoranaisen aivopesun tulosta? Yksityisetsivä Jussi Varesta mukaillen: mikä teitä pilvilinnalaisia oikein vaivaa???