Mies-Mikkonen saarnasi jälleen kerran viinan kiroista Seiskan blogissaan 16.12.2010. Liekö innoittajana toiminut meneillään ollut pikkujouluaika.

VÄÄRÄT MALLIT

Ikiaikaiseen suomibrändiin kuuluu rahvaan hillitön ryyppääminen. Suruton sammuminen ojiin ja talleihin. Jopa entisen maan länsiosassa (siis Ruotsissa) taivasteltiin itäosan tapoja ja tavattomuutta satoja vuosia sitten. Lapsetkin kun olivat viinakierteessä. Ja viimeiset viljatkin jalostettiin viinaksi, vaikka nälkä jo kolkutteli ovaella. Dagen efter oli pöydässä vain pettua.

Sama meno jatkuu edelleen. Nyt ryypätään sosiaaliluokasta riippumatta. Alapäässä lähinnä muiden kustannuksella, kaikkien osalta joka tapauksessa oman terveyden ja muiden kukkaron kustannuksella. “Voi kun maamme kaikki järvet kerran viinaksi muuttuisi”. Lottovoitto ei olisi siihen verrattuna mitän ...

Kummallinen tv-mainos, jossa sosiaalisesti niin rakastettava hammaslääkäri torjuu leikisti maaleja ja ihan niin “ihana” näyttelijä ja entinen juniorijääkiekkoilija pelaa kersojen kanssa pihakiekkoa, yllättää katsojan kuvaruudun ääressä. Sanoma on epäselvä. Teksti ei toimi. Mainos ei hetkauta. Ei ketään eikä mitään aikana, jolloin hillitön biletys on in-muotia. Oli sitten kysymys sählystä tai yleensä virvoitusjuomavetoisesta elämästä.

Juliste samasta aiheesta osui silmään myös ostoskeskuksen ilmoitustaulla, jossa riittää koiranpentutarjouksia ja muuta kirpparitason mainontaa. Edellä mainitut tv-kasvot nyt sivukuvassa. Täysin moraalitonta, niin mainoksen maksajalta, sen tekijältä ja mainostoimistolta kuin “malliltakin”. Tuo nuori mies on “todellinen näyttelijä”. Hän on se tuttu herttainen ryyppyveikko, joka on tullut jo vuositolkulla tutuksi rähjäisissä lehtien “tanssi valomerkin jälkeen”-kuvissa ravintoloiden ulkopuolella. Joko tulossa tai menossa tai ainakin samassa kunnossa kuin helsinkiläiset virkamiehet ulkomailla. Käsi maassa ja lamput sammuksissa.

Ei sitten tullut mieleen, että malliksi olisi voitu yrittää saada joku tunnettu henkilö, joka EI olet tullut tutuksi lööppikuvien kännikäisenä. Kyllä meitäkin on. Joku kenties jopa kohderyhmästäkin eli alle 50-vuotiaitten joukosta. Niin tai näin, ehkä kaverilla oli kaamea jano ja hän tarvitsi heti mallirahat. Alempaan lampeen niitä ei olisi kuitenkaan voinut upottaa. Moraalitonta ja typerää.

Ryypätkää vain itsenne hengiltä! Ajakaa lapsenne kadulle yöpuvussa itkua tuhertamaan ja pimeässä vanhempiaan etsimään. Niistä tapauksista saamme taas lukea tunnettujan “joulujuhla-kuukausien” aikana. Hölökynkölökyn brändisuomalaiset.