Joko Timo T.A. ei muista jakaneensa näitä riemuja lukijoilleen, tai sitten hän ei välitä. Itseään saa toki kopioida, mutta sitä kutsutaan itsensä toistamiseksi. Kun ei viitsi tai osaa kirjoittaa mitään uutta, pyöritään samoja pieniä ympyröitä, mieluiten vielä sen oman pikku navan ympärillä. Mikkoskan kirjoitusta Hoh-hoijaa (25.8.2009) vapaasti soveltaen: Timpsun kirjoituksissa ja suomalaisten potkupallotuloksissa näyttää olevan muutama yhteinen tekijä. Merkittävin niistä on keskinkertaisuus ja paikallaan polkeminen.

***

Jalkapalloilu on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen peli, arvon j-pallotohtorit. Pallo pitää saattaa vastustajan maaliin usemmmin kuin omaan päähän (jos ollenkaan). Muistan aina hauskat keikkamtkat säestäjäni, pianisti Kaj Pahlmanin seurassa. Hän on ykkösluokan pianisti ja oli aikoinaan ykkösluokan jalkapalloilija niin Euroopassa kuin koko maailmassa. “Banaanipotkun” ekspertti. Kaitsu pelasi palloilu-uransa loppuvuosina Lahden Reippaan peliasussa. Soittotyö vei usein pitkälle aamuun, joten ip-pelit alkoivat hänelle vasta “aamulenkki”-aikaan ... Suomen Cupin loppuottelu on myöhään syksyllä, joten maestro halusi suojata kylmältä työvälineensä eli sormet. Hän sai Poliisien soittokunnan kapellimestarilta Arthur Fuhrmanilta lainaksi valkoiset pitkävartiset hanskat. Ne kädessään hän lähinnä käveli pari kolme kertaa vastustajan maalille päin. Se riitti. Reipas voitti loppuottelun 2-0. Kaitsu käveli tuttu velmu ilme suupielessä vastustajan pukukopille, avasi oven ja sanoi: “Hei pojat, maalit ratkaisevat.”
(Nysveröintiä, 12.7.2010)

***

Matkustin monet kerrat 70-luvun alussa pitkin poikin Suomea säestäjäni, tuolloin jo evp “banaanipotku”-legendan Kai Pahlamin kanssa. Kaitsu oli vielä 1970 voittanut Reippaan joukkueessa mm. Suomen mestaruuden. 20 vuotta aikaisemmin hän oli harjoitellut jalkapalloa intohinoisesti aamusta iltaan ja illasta aamuun. Pallo oli ollut aina mukana.

Suomen mestaruuden ratkaissut ottelu pelattiin 40 vuotta sitten samanlaisissa iki talvisissa olosuhteisssa kuin EM-karsintaottelu tiistai-iltana. Kaiken lisäksi satoi. Kaitsu oli soittanut keikalla koko edellisen yön, mutta varustautunut itse peliin hyvin. Hän oli, vähän showmielessäkin, lainannut kapellimestarikollega Arthur Fuhrmanilta valkoiset, pitkävartiset hansikkaat. Fuhrman kun johti oto. myös poliisien soittokuntaa. Kaitsu käveli tuossa ottelussa vain pari kertaa vastustajan maalin tuntumaan. Hän halusi välttää vilustumista. Turha hikoilu olisi voinut olla kohtalokasta.Reipas voitti cup-mestaruuden 2 – 0. Pelin jälkee maestro Pahlman käveli vastapuolen pukukoppiin ja huikkasi ovelta iloiseesti: “Hei pojat. jalkapallossa maalit ratkaisevat”. Niin se on nytkin palloilululajista toiseen.
(Lopetetaan jalkapallo..., 13.10.2010)