Toiveuusinnat-sarjassa esitetään nyt aikojen takainen kirjoitus. Timon Ajatuksia Itäväylältä 22.12.2005, olkaapa hyvät!

 USKON VOIMA

Joulua ei pidä ajatella järjellä vaan tunteella. Poikalapsen syntymä ajanlaskumme alussa Betlehemin kaupungin tallissa on ennen kaikkea uskon juhla. Väestörekisteritietona, jota se myös on, Joulun kertomusta on ei pidä liikaa pähkäillä. Rooman maailmanvaltahan halusi kerätä veroja ja tarkisti samalla väestötiedot. Mikään ei ole uutta auringon alla.

Liian monia meistä vaivaa uskon puute. Olemme kiinni tiedon suoturpeessa, kuten joskus Jussi kuokkineen. Yritämme selvittää rajallisella järjellämme sitä, mihin vain uskon voima voi riittää. Pohjoismaalainen uskomme on 800 vuodessa pahasti haalistunut. Uskonpuhdistuksessa piti lopettaa keskiajan lopun eurounionin ahne tapa rahastaa vaurautta pohjoisesta Roomaan. (vrt. nyk.Brüssel). Myöhemmin lapsi ja usko menivät sananmukaisesti pesuveden mukana. Sitä ei uskonpuhdistaja-munkki Martti Luther tarkoittanut.

Olemme maallistuneet. Hyvinvointivaltiota epätoivon vimmalla pystyssä pitäessämme kadottammme elämän kiehtovimman lahjan; kyvyn kertoa menneistä, uskoa ihmeisiin ja siten unelmoida mahdottaman mahdollisuudesta muuttua mahdolliseksi. Emme uskalla, viitsi, emmekä osaa katsoa elämää lapsen silmin. Lapselle kun jokainen aamu on uuden seikkailun alku, kuin jouluillan odotus.

Ystävystyin kolmekymmentä vuotta sitten Los Angelesissa, Enkelten kaupungissa aloittelevan käsikirjoittajan kanssa. Hänen tuttaviinsa kuuluivat mm. Francis C. ja Steven S., jotka olivat juuri ohjanneet ensimmäiset megafilminsä. Ystäväni Armyan B. korosti osuvasti, että Hollywoodissa menestyselokuvan ydinkertomus on kyettävä kirjoittamaan postikortin taakse. Nykyilmaisua ajatellen siis tekstarina. Vain siten valkokankaan taivas aukeaisi ja tarina aukeaisi ensin rahoittajille ja sitten yleisölle. Oli siis oltava uskoa, vahva kertomus ja kyky kertoa se. Alalla oleva enokin tietysti voi olla alussa avuksi, Armyan lisäsi silmää iskien. 90-luvun alussa hän käsikirjotti ja tuotti jo sadoille miljoonille. Viimeksi samasta kaveripiristä onnistui Australiasta Kaliforniaan rantautunut papin poika Mel G. kuvauksellaan Jeesuksen Kristuksen maallisen elämän viimeisistä tunneista.

Me pohjoisessa uskomme liian vähän ja selitämme liian paljon. Nojaudumme tilastoihin ja luuloon eli vain aineeseen; silmillä nähtävään, käsillä kosketettavaan ja korvilla kuultavaan. Joulun ydin ei ole siinä milloin, missä ja miten Jumalan Poika syntyi ja oliko Jeesuksen oikea isä Joosef, naapurin mies vai tuliko siittiösolu jumallisesta putkesta. Koko Kristillisen uskon alkupamaus on koettava ennen kaikkea viattoman lapsen sielun silmin, uskon, toivon ja rakkauden voimalla. Odotan Vapahtajamme elämän alusta vielä saman tasoista liikkuvaa kuvaa kuin kärsimysnäytelmästäkin. Kas se, mitä tapahtui 2005 vuotta sitten, on kaikkien aikojen kiehtovin synpsis: Paikka: Lähi-itä. Tapahumat: ”Rooman valtakunnassa verollepano. Josef ja kihlattuna kanssa matkalla suvun kotiseudulle Betlehemiin. Maria viimeisillään. Puuseppä ymmällään, koska he eivät vielä ... sillä lailla. Majapaikat täynnä.Vain tallissa tilaa. Yöllä 25.12. Marialle poika. Samalla enkelit ilmestyivät lammaspaimenille ja ilmoittavat Kristuksen syntyneen. Paimenet heti katsomaan vastasyntynyttä. Voimakas tähti (tuon ajan GPS) ohjasi paikalle myös kaiken maallisen tiedon hallitsevat Itämaan tietäjät. Loppu maailmanhistoriaa.”

Jos ette usko, lukekaan enemmän Luukas 2: 1-14. Hyvää Vapahtajamme syntymäjuhlaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2006 A.D.