Koska Suorat sanat -blogi on kadonnut maailmasta, Kuolleiden kommenttien seura esittää kulttuuritekona muistin virkistykseksi Mikkoskan tuotoksista. Muutkin osat ovat tallessa (valitettavasti ilman alkuperäisiä kommentteja, niiden tallettaminen olisi vaatinut kohtuuttoman paljon työtä), ja niitä voidaan uusia tarpeen/kysynnän/huvin vuoksi.

Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Ilta-Sanomien nettisivuilla 30.6.2009, ja se ja sen jatko-osat esitetään tässä sellaisenaan mitään muuttamatta, paitsi toimimattomat linkit on karsittu pois.

***

Ihastuneet, rakastuneet ja raivostuneet

30.6.2009 Kirjoittaja: Nina Mikkonen

Moni toimittaja käyttää surutta ”jätetyn” tunnemyrskyssä kokemaa kostonhalua hyväkseen. Niistä saa myyviä tarinoita ja samalla maksettua omiakin kalavelkoja. Joillekin exän mättämisestä tulee jatkossa koko elämänsisältö.

Halu loukata, ivata ja häpäistä entinen puoliso, ja samalla halu pestä itsensä puhtaaksi, hidastaa oman tasapainon löytämistä. Raivon puuskassa kielletään yhteisissä lapsissakin puolet heidän sisimmästään. Tätä tilastoa johtavat naiset ylivoimaisesti ainakin 10-1.  Erikoisesti naisten mediapeli hellii mielikuvaa lapset rinnoillaan räytyvästä hylätystä. Arvostelukyky ontuu.

On hyvä, jos jokainen meistä joskus petetyistä, eronneista tai karanneista katsoisi peiliin ja myöntäisi itselleen, miten paljon myös oma käytös oli osasyynä siihen, mitä toisesta ajan kanssa tuli. Hyvässä tai pahassa. Milloin itse ”hylkäsi” puolisonsa ja siten käynnisti kenties sen, että toinen halusi lähteä? Lähtijä kun ei ole automaattisesti jättäjä.

Tiedotusvälineet elävät eroilla. Vaivaiset teinibänätkin rinnastetaan vuosikymmeniä kestäneiden avioliittojen päättymiseen: ekat (ja vikat) treffit, seurustelut, ”avoliitot” ja oikeat avioliitot. Erossa lapset, alle kouluikäiset tai jo aikuiset, niputetaan mediassa aina samaan syntisäkkiin.

Miksi edetään väärässä järjestyksessä? Ensin pannaan alkuun mukulat, sitten muutetaan yhteistalouteen ja kun joskus saadaan kasaan sponsorit, pidetään kavereille hääbileet – huntu, tuo neitsyyden vertauskuva päässä! Sääli, että kansankirkkomme ottaa niin harvoin kantaa oikeaan pariutumisjärjestykseen.

***

Nina Mikkonen vastaa lukijoille

1.7.2009 Kirjoittaja: Nina Mikkonen

Hyvät lukijani,

Kiitos kannanotoistanne. Niitä on kertynyt ilahduttavasti. Koska ihan kaikkien kanssa en voi ryhtyä julkiseen kirjeenvaihtoon, rajaan vastakommenttini omalla nimellään esille tulleitten joukkoon.

Herjoihin ja henkilökohtaisuuksiin jätän vastaamatta, joihinkin yleisempiin heittoihin saatan heittää takaisin.

Ihan yleisesti, kuten hänellekin, joka mietti, miksi ”tämä ihmispolo” saa mediatilaa. Jotta sinun sielusi saisi loistaa!

Matti Hyppöselle: Kirjoitan itse ja aviopuolisoni lukee tekstini ensin, kuten minäkin teen oikolukijana hänen kolumneilleen yms. Lukihäiriöni on saanut kiitettävästi kyytiä maisteri Mikkosen myötä.
Sari Arkki: Olet oikeilla jäljillä, mutta ”totuus” on totuus vasta kun toistakin puolta on kuultu.
Marko Peltonen: Vahvat persoonat ovat kansakunnan suola ja selkäranka. Monen elämä olisi köyhempää ja tylsempääkin ilman heitä!
Reija Ormo: Ei tarkoiteta (viimeinen kappale).
Jukka Viitanen: Naulankantaan.
Sanna Korhonen: Kirjoituksesi on ns. kouluesimerkki siitä, kun on pahaa tahtoa ymmärtää väärin…
Sari-Ella Tikla: Onnea Sinulle ja valitullesi. Tulkaa toisillenne silmiksi.
Satu Miettinen: Sitä, että olet voinut seurata minua julkisuuden kautta. ei tarkoita, että tunnet minut. Rakastan muuten miestäni myös siksi, että arvomaailmamme on yhteinen.
Liisa Virta: Sinä sen sanoit. Ottaa ken tahtoo. Irtihän tuo minusta lienee.
Maria Grönqvist-Lior: Kiitos itsellesi.
Tuula Isomaa: Olen aina arvostanut sitä suoruutta,mitä pohjalaisissa on. Olen sitä vähän itsekin, koska toinen isoäiti oli Pohjanmaalta.

Yleisemmin mediaharhoista Salman Rushdien sanoin, ”ihmiset erehtyvät luulemaan tuntevansa sinut, jos ovat lukeneet kirjasi tai nähneet tv-haastattelusi”.

En vihaa muita naisia, mutta jo tasa-arvonkin nimessä puolet ”syystä” on naisen, eikä siitä puhuminen saa olla tabu.

Niin moni muuten pelkää tunteiden näyttämistä, ja raivostuu, jos joku toinen näyttää tunteitaan julkisesti, joku muukin kuin tämä ”ihmemuija”.

”Aivottomille” on vaikea antaa elämänohjeita, mutta jos joku ”aivollinen” saa mietteistäni, havannoistani ja kokemuksistani iloa ja ideoita, siitä vaan.

Lopuksi kaikille niille, joita Suorat sanani raivostuttavat ja jotka korostavat, että puheen kanssa yhtä tärkeä asia on kuuntelu: Pata usein kattilaa soimaa.

Kaikkea ei voi selittää puhki. Jos kaltaistani inhokkia ei olisi, niin monen erinomaisuus ihmisenä ja jalot mielipiteet jäisivät pimentoon.

Palataan asiaan. Kesä on kauneimmillaan, vesi on lämmintä ja monet arjen askareet kutsuvat tässä suorien sanojen välissä.

***

Vastapalautetta viikon päätteeksi

3.7.2009 Kirjoittaja: Nina Mikkonen

Hyvät lukijani,
kiitos palautteesta vielä kerran. Sitä on riittänyt, helleviikollakin. Sen verran vielä kirjoittamisesta puolin ja toisin, että minä kirjoitan pari kertaa viikossa Ilta-Sanomien nettilukijoille mielipidekirjoituksen eli kolumnin. Toisin kuin tähän asti Suomessa on yleensä ollut tapana – annan myös suoraan vastapalautetta yleisöpalautteen antajille. Erikoisesti Teille, jotka tuotte näkemyksenne esille omalla nimellänne. Me kolumnistithan emme yleensä ammu takaisin. Minä saatan tehdä sen.

En pidä blogia omasta elämästäni. Tottakai näkemäni, kuulemani ja kokemani antaa kirjoittamisen aihetta, mutta en elä 24h/vrk vain päätteen ääressä! Maalla asuvan perheen emäntänä, kahden pienen pojan äitinä ja yhden – vähän isomman poikapuolisen – vaimona ja yrittäjäpuolisona elämässa riittää todellista täytettä, ei vain keinotodellisuutta. Jo puoliorpona yksinhuoltajan lapsena opin yhtä ja toista elämän tuskasta. Ehdin kokea jo lähes parikymmentä vuotta aikuista elämääkin ja tein valintani. Olen onnellinen ja kirjoitan elämän kaikista puolista. Valossa ja varjossa.

Vaan voi sitä eräiden lukemisen tuskaa! Ihokarvoituksen pystyyn nousua. Eräiden valittajien kohdalla: Otan osaa. Monet kertovat palautepurkauksissaan enemmän itsestään kuin mistään muusta. En minäkään kaikkea ymmärrä. Yhdellekin oikolukua ihmetelleelle annan neuvon pahimpaan: Nimeni kirjoitetaan Nina.

Siis vielä paluumeileihin heinäkuun alkupäivinä:
Pekka Kahvala: Kaikkea ei voi selittää puhki. Asiat joko aukeavat tai eivät.
Terttu Nikkari: Kiitos myötämielisyydestä ja ymmärryksestä.
HarriL: Analyysisi on täysin oikea. Seuraavalla kerralla koko nimi esiin.
Harri Santanen: Valitan, jos ei itse ole kokija vaan vain lukija, asiat näyttäytyvät niin yksinkertaisina.
Marjo–Riitta Manner: Minä pidän myös Sinun tavasti kirjoittaa ja oivaltaa oleellinen!
Impi Palopakka: Iloa ja valoa elämääsi. Oli hauska lukea tekstiäsi.
Markku Rantala: ”Empatia … eläytyminen toisen tunteisiin … ja tee johtopäätökset.
Raija Poutanen: On paljon älykkäitä, mutta viisaus on lahja. Kiitos Sinulle siitä.
Mirkku Mäki: Ihan vain tiedoksi, en ole pyrkimässä Eduskuntaan.
Suvi Heinonen: En ole jatkuvasti vihainen enkä katkera. Sanon vain suoraan, jos on aihetta.
Hanna Kokkonen: Miten oikeassa olet Sinäkin.

Harmi, että esimerkiksi ”laiffia”, ”Pia” ja ”Hanne” piiloutuivat aivan turhaan nimimerkin taakse. Hyvin ajateltu ja sanottu.

Tapaamisiin uusien kolumnieni ääressä pikimmiten.